Oma paperi
Paperin raaka-aine, massa, koostuu puukuiduista. Nestepakkaukset, esim. maitotölkit, on enimmäkseen valmistettu puukuiduista. Miksipä siis nestepakkauksista ei voisi tehdä massaa ja valmistaa siitä omaa paperia. Tosin se on hieman aikaa vievää, sillä tarvitset pari päivää valmisteluihin ennen kuin pääset tositoimiin.
Tarvikkeet:
Maitotölkkejä
Pesujauhetta
Siivilä
Hienoa teräsverkkoa
Pyyhe
Sakset
Painava kansi
Kulho
Puuvillakangasta (esim. lakana)
Iso vati (tai muovinen tiskiallas)
Ämpäri
Tehosekoitin
Kehikko
Lasta
Puulevyjä (n. 350 mm x 250 mm).
Aloitetaan kehikosta. Käytä esimerkiksi noin 2 cm:n levyisiä rimoja. Tee kaksi nelikulmaista kehikkoa, jotka sisämitoiltaan vastaavat suurin piirtein postikorttia. Leikkaa teräsverkosta (silmäkoko 50-100) pala, joka on vähän kehikkoa suurempi. Käännä verkon reunat ylös n. 5 mm verran joka sivulta ja aseta se rimakehysten väliin. | |
Sitten valmistetaan massa. Huuhtele nestepakkaus huolellisesti kylmällä vedellä. Leikkaa se auki, poista kaikki päällekkäiset kohdat pohjassa ja sivuissa ja leikkaa kartonki 1-2 cm:n levyisiksi suikaleiksi. | |
| Pesujauheella muovilaminaatti (polyetyleeniä, PE) irtoaa helpommin. Liuota pesujauhe kuumaan veteen ämpärissä, liuos saa olla aika paksua. Liota suikaleita parin vuorokauden ajan. |
| Nosta kartonkisuikaleet pois pesuaineliuoksesta ja huuhtele ne huolellisesti. Vedä laminaatti varovasti irti suikaleista. Joistakin kartongeista se irtoaa helpommin, joskus se voi olla aika hankalaa. |
Nyt kartongista on jäljellä oikeastaan vain massaa. Puristele enin vesi suikaleista ja revi ne pieniksi palasiksi. Pane noin 3-4 suikaleen verran paloja tehosekoittimeen ja anna koneen käydä muutama minuutti, kunnes saat vetistä "mössöä". | |
Kaada massa siivilään. Jos siinä on vielä jäljellä kokonaisia palasia, on tehosekoittimen käyntiaikaa pidennettävä. Massan voi säilöä, jos et heti aio ryhtyä valmistamaan paperia. | |
Sitten varsinaiseen paperin valmistukseen! Täytä vati noin 2/3 kylmällä vedellä. Aseta puuvillakankaalla peitetty levy sekä kehikko vadin viereen. Pane vähän massaa veteen, noin 1 osa massaa 20 osaan vettä. | |
Sekoita hyvin. Aseta teräsverkko kehikoiden väliin ja purista ne tiukasti yhteen molemmilla käsillä. Liu’uta kehikko varovasti veteen, pienessä kulmassa. Massa laskeutuu helposti astian pohjalle, joten muista sekoittaa silloin tällöin. Verkkokehikkoon tarttuva massa näyttää vähän raejuustolta! | |
Liikuta kehikkoa varovasti edestakaisin niin, että massa jakautuu tasaisesti koko verkon yli. Toista vaiheita 8 ja 9 kunnes verkon päälle on kertynyt noin 5 mm paksu massakerros. | |
Kun verkolla on tarpeeksi massaa, nosta kehikko vedestä ja valuta liika vesi pois. Nosta ylempi kehikko pois. Jos kehikko on tarttunut kiinni massaan, se irtoaa helpommin työntämällä kehikon reunan alle lasta ja painamalla varovasti. | |
Massa-arkki rikkoutuu helposti, joten muista käsitellä sitä varoen. Aseta verkko varovasti kangaspäällysteiselle levylle, massapuoli alaspäin. | |
Peitä verkko pyyhkeellä ja aseta sen päälle kansi tai levy painoksi, niin että enin kosteus imeytyy pyyhkeeseen. Poista pyyhe, peitä massa toisella kankaanpalalla ja paina taas. Laita kankaan päälle levy ja nojaa siihen koko painollasi 2-3 minuutin ajan, niin että kosteus puristuu pois massasta. | |
Aseta massa-arkki edelleen kankaiden välissä lasilevylle ja anna sen kuivua 90-prosenttisesti. Anna arkin olla kankaiden välissä, laita se kahden levyn väliin kirjojen tai muun sopivan painon alle, kunnes se on täysin kuiva. Lopuksi poista kankaat varovasti. Valmista tuli! |